Höökin uusi ulkoasu

Sateiset syysterveiset palokunnasta! Syksy on sujunut normaaliin tapaan miehistön ja nuoriso-osaston treenien merkeissä. Osa nuoriso-osastosta kävi tutustumassa syyskuussa palokuntien Jussin malja -kilpailuun. Ensi viikolla vietetään nuoriso-osaston treeneissä syyslomaa, jeee 🙂 Palokuntamme uuteen Höökiin on laitettu uudet, kirkkaammat teippaukset vanhojen ja haalistuneiden teippien tilalle. Heijastinpäivän kunniaksi höökin teippaukset valmistuivat 1.9. Auringossa haalistuneet teippaukset vaihdettiin hieman erilaisiin…

Kesän tapahtumat ja junnuleiri Hööki 2018

Heinäkuussa miehistönharjoitukset olivat kesätauolla, mutta toimintaa silti riitti. 6.-7.7. huolehdimme Sunset Beach Party tapahtuman ensiavusta. 28.-29.7. olimme Mansikissa Motocrossin SM-osakilpailussa radan varsilla ensiavussa ja myimme tapahtuman pääsylippuja paikan päällä.   Viikolla 31 harjoitukset lähtivät käytiin niin miehistön kuin junnujenkin osalta. Junnut harjoittelivat leiriä varten poikkeuksellisesti kahtena keskiviikkona peräkkäin kesätauon jälkeen.   10.8.-12.8. pidettiin junnuleiri, Hööki…

Uusi hööki muutti asemalle

Viime viikon maanantaina eli 25.6. asemalle 59 muutti uusi-vanha hööki. Vanha ja ikioma höökimme ajettiin Espooseen kalustonkiertoa varten ja saimme tilalle hieman uudemman yksilön. Alkuviikon illat kuluivat auton kalustamiseen ja miehistön perehdytykseen. Paloauto ja sen kalusto käytiin läpi. Välineiden kunto ja toimivuus tarkastetiin ja ne sijoitettiin meidän VPK:lle sopiviin paikkoihin autossa. Miehistö perehdytettiin uuteen höökiin,…

Miehistön tehoviikonloppu!

9.-11.3. meillä oli palokunnan 40h ”työvuoro”, jossa toimimme kuten ammattipalokunnissakin toimitaan. Hälytykset toki olivat harjoitushälytyksiä. Työvuoro alkoi perjantaina klo 18 ja loppui sunnuntaina aamupäivällä. Perjantaina kävimme yhdessä kaupassa ostamassa ruokaa työvuoroa varten. Työvuoro alkoi monilla hälytyksillä ja pääsimme nukkumaan yöllä klo 2. Ajoimme rakennuspalo, avunanto ja liikenneonnettomuuskeikkoja. Lauantaiaamu alkoi rauhallisesti aamupalalla, jonka jälkeen saimme eläimenpelastamistehtävän. Seuraavaksi vuorossa…

Helmikuu

Alkuvuosi on sujunut palokunnassamme rauhallisesti. 11.2. osallistuimme MLL:n laskiaisriehaan Pyhäjärvellä emmekä siten järjestäneet perinteistä 112-päivää omalla asemallamme. Sää suosi laskiaisriehassa ja luntakin oli mukavasti mm. pulkkamäkeä varten. Harjoitukset ovat käynnistyneet alkuvuodesta hyvin ja jatkuvat samaan tyyliin koko kevään eli miehistön harjoitukset tiistaisin klo 18-20 ja nuoriso-osaston harjoitukset joka toinen keskiviikko klo 18-20. Viime viikolla avattiin…

Kuulumisia

25.11 Vietimme päivä paloasemalla tapahtumaa hyvällä kävijämäärällä, lasten suosikiksi valikoitui tuttu paloautoajelu. Päivä paloasemalla tapahtumasta selvitty ja 26.11 kävimme junnujen kanssa edustamassa joulukadun avajaisissa, jossa olimme kävelemässä kulkueen mukana. Joulukuussa vietimme miehistön pikkujouluja keilaamisen merkeissä. Joulukuussa pidimme myös reenitaukoa ja miehistön reenit jatkuivat 9.1. Reeneissä askartelimme junnujen uudet kypärät käyttökuntoon odottamaan nuorten harjoitusten alkua. Junnut…

Nuorisoleiri 2017

Syyskuu on ollut hiljainen keikkojen osalta, hälytysosaston ja nuorison-osaston viikkoharjoitukset pyörivät normaalisti. 22.9-24.9 järjestettiin koko porukalle tekemistä, nimittäin pidimme jälleen jo perinteeksi muodostuneen nuoriso-osaston leirin Vuotinaisten leirikeskuksessa. Mukaan mahtui paljon erilaisia hälytystehtäviä, joita nuoret suorittivat innokkaasti vuorokaudenajasta tai säästä riippumatta.  Myös päällikön perinteiset lettukestit pidettiin tänäkin vuonna ja saatiin mukaan uusiakin juttuja mm. leiridisko joka…

Uuden aseman avajaiset ja elokuun kuulumisia

Elokuussa treenit jälleen jatkuivat kesätauon jälkeen niin miehistöllä kuin nuoriso-osastollakin. Treenien lomassa valmisteltiin uuden aseman avajaisia. Lauantaina 26.8. vietimme uuden aseman avajaisia. Päivä alkoi aamulla miehistön osalta jo klo 8. Asemaa järjesteltiin juhlakuntoon, autot ajettiin ulos kalustohallista ja tilalle järjesteltiin juhlasali. Klo 10 saapuivat juhlavieraat, mukana oli edustajia pelastuslaitokselta, naapuripalokunnista ja Karkkilan kaupungilta. Juhlaan saapuivat…

Kuulumisia

Heinäkuussa miehistömme piti lomaa treeneistä, mutta muuta puuhaa riitti senkin edestä! Karkkilassa järjestettiin Motocrossin SM-kisat ja meidän VPK oli hoitamassa ensiapupäivystystä ja lipunmyyntiä. Sää suosi ja suuremmilta onnettomuuksilta vältyttiin! Olimme myös pitämässä ensiapupäivystystä Sunset Beach Partyilla. Saimme nauttia hyvästä musiikista ja raikkaan kesäisestä säästä. Ensiviikon lauantaina (26.8.2017) asemallamme pidetään avajaiset. Koko perheen tapahtuma alkaa klo…

Kesäkuun kuulumisia

Kesäkuussa aloitimme viikkoreenit haastavalla kellaripalotehtävällä Karkkilan keskustassa, joka saatiin lavasteiden avulla vastaamaan lähes oikeita olosuhteita. Tärkeillä reeniaiheilla jatketaan, kun viikkoreeni aiheena oli eläimenpelastus. Pääsimme siis vierailemaan Huumoriharjun tallilla jossa meille pidettin oppituntia siitä, miten toimia hätätilanteessa hevosten kanssa. Pääsimme myös ”tositoimiin” kun harjoittelimme hevosille riimun laittoa, taluttamista sekä tarhasta kiinniottoa. Kävimme myös junnujen kanssa SeikkailuSveitsissä…