Uuden aseman edistyminen

Tänään aamupäivällä asemallamme vierailivat Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselta palopäällikkö Pekka Hynynen ja kiinteistöpäällikkö Erja Koponen. He tulivat katsomaan, miten asemaprojektimme on edennyt ja mitä muutoksia projektin kuluessa on tullut. Tuorilan Vapaaehtoinen Palokunta Ry:n puheenjohtaja Veli-Juhani Sintonen piti kierroksen asemalla kertoen samalla materiaalivalinnoistamme ja ratkaisuistamme. Uusi asemamme rakentuu hyvää vauhtia. Paljon on saatu pienessä ajassa aikaiseksi, lähde mukaan…

Varhaisnuoriso-osaston harjoitukset 13.4.

Eilen keskiviikkona 13.4. varhaisnuoriso-osaston harjoituksia vietettiin aurinkoisissa tunnelmissa. Aiheena olivat palopostit ja lisävesiselvitys. Lähdimme asemalta koko kalustollamme kohti asemansuota. Aluksi kertasimme yleisiä asioita paloposteista ja lisävesiselvityksestä. Kävimme mm. läpi millä eri keinoilla lisävesiselvitys voidaan tehdä. Jakauduimme kahteen ryhmään, sillä kävimme harjoituksen aiheet läpi rastinomaisesti. Toisessa pisteessä aiheena oli paloposti ja siitä lisävesiselvityksen tekeminen LU591:n eli…